Aloita hautajaisten suunnittelu rauhassa suunnittelupalvelullamme

Aloita hautajaisten suunnittelu rauhassa suunnittelu-palvelullamme

Suunnittelupalvelussamme voit tutustua tuotteisiimme ja palveluihimme. Valinnat tehtyäsi, olemme sinuun yhteydessä ja käymme suunnitelman läpi kanssasi ja annamme kustannusarvion kokonaisuudesta. Kaikkia valintoja on mahdollista muuttaa ennen lopullisten päätösten tekemistä.

1. Hautaustapa

Vainaja voidaan tuhkata tai haudata arkussa. Tuhkauksessa tarvitaan arkun lisäksi myös tuhkauurna. Mikäli valitset hautaustavaksi tuhkauksen eikä valitsemasi siunaus- tai jäähyväistilaisuuspaikan yhteydessä ole krematoriota, palvelu lisää automaattisesti tarvittavan kuljetuksen krematoriolle.

Hautaustapa

2. Arkun valinta

Kaikki vainajat saatetaan viimeiselle matkalle arkussa - hautaan tai tuhkaukseen. Arkku sisältää pedin vainajalle, peiton, tyynyn ja kasvoliinan.  Arkkuun on mahdollista valita kahvat. Valinta tehdään osion lopussa, valittuasi ensin arkun.

Arkun malli

Etkö löytänyt mieleistäsi arkkua?

Toimistoltamme löydät kattavamman valikoiman erilaisia arkkuja ja uurnia useilta eri valmistajilta.

3. Uurnan valinta

Uurna hankitaan, kun vainaja tuhkataan. Kun vainajan tuhkat haudataan omaan hautaan, tuhka haudataan pääsääntöisesti omassa uurnassaan hautaan. Kun vain vainajan tuhkat sirotellaan/haudataan muistolehtoon tai omalle maa- tai vesialueelle, valitaan lainauurna.

Uurnan malli

Etkö löytänyt mieleistäsi uurnaa?

Toimistoltamme löydät kattavamman valikoiman erilaisia arkkuja ja uurnia useilta eri valmistajilta.

4. Vaatetus ja arkkuunhuolto

Puemme vainajalle joko puuvilla- tai pellavavaatteen. On myös mahdollista, että puemme vainajalle omat vaatteet. Se voi olla jokin yksittäinen vaatekappale tai jokin asukokonaisuus.

Vaatetus

5. Kuljetus

Vainaja tarvitsee aina vähintään yhden kuljetuksen. Se voi tarkoittaa saattokuljetusta sairaalasta sen hautausmaan tiloihin, minne vainaja haudataan tai missä hänen saatto- tai siunaustilaisuutensa järjestetään tai vainajan kuljetusta krematorioon.

6. Arkkukoristeet

Siunaus- tai jäähyväistilaisuudessa arkun päällä on useimmiten kukista sidottu arkkukoriste, arkkulaite. 

Bella Regina

Bella Regina

Kikan Kukka & Lahja

Kikan Kukka & Lahja

Kukkakatri

Kukkakatri

Kukkapalvelu Unikko

Kukkapalvelu Unikko

Salon Kukka

Salon Kukka

Salon Kukkakimppu

Salon Kukkakimppu

7. Puhelimitse sovittavat asiat

Tehtyäsi valinnat suunnittelupalvelussamme, olemme yhteydessä sinuun ja käymme suunnitelman läpi kanssasi ja annamme lopullisen tarjouksen toivomanne kokonaisuuden kustannuksista. Kaikki valintoja on mahdollista muuttaa ennen lopullisten päätösten tekemistä. 

Käymme aina omaisten kanssa läpi hautausjärjestelyt kokonaisuudessaan. Palvelussamme tehtyjen valintojen lisäksi käymme puhelimessa läpi mm. alla olevat asiat. 

Voimme tehdä puolestasi hautajaisiin liittyvät toimitus- ja tilavaraukset. Siunauksen ollessa kyseessä saamme puhelimitse varattua seurakunnasta kappelin/kirkon ja toimijat kuten papin ja kanttorin. Teemme myös halutessasi muistotilaisuuden tilavaraukset ja olemme yhteydessä pitopalveluun. Polttohautauksen yhteydessä voimme varata uurnan hautausajan seurakunnasta.

Sovimme vainajan saatosta kanssasi esim. sairaalan tiloista seurakunnan tiloihin, missä siunaus tapahtuu. Huolehdimme vainajan kuljetuksesta krematorioon.

Hautapaikka voi olla sukuhauta, uusi hautapaikka, muistolehto tai vainajan tuhka voidaan haudata esim. omalle maa- tai vesialueelle. Voimme selvittää hautapaikkavaihtoehtoja puolestasi.

Omaan hautapaikkaan hankitaan tavallisimmin hautakivi. Seurakunnilla on usein tiettyjä määräyksiä siitä, minkälainen hautakivi ko. haudalla saa olla. Autamme kaikissa hautakiviin liittyvissä asioissa ja välitämme hautakiviä töitä paikallisille kiviliikkeille ja voimme kysyä myös tarjouksia mm. Kivilähteeltä ja Keikyän kiveltä.

Välitämme halutessasi kuolinilmoituksen puolestasi lehteen. Pyydämme vedoksen ja tarkistutamme sen sinulla.

Toimistollamme ei ole omaa perunkirjoituspalvelua, mutta voimme välittää työn haluamallenne taholle tai antaa yhteistyökumppaneidemme yhteystiedot sinulle.

8. Yhteystiedot

Yhteenvedon saatuamme olemme yhteydessä Sinuun ja käymme yhdessä asiat läpi. Hautaustoimistomme kustannusten lisäksi saamme tietoosi myös mm. mahdolliset seurakuntien hautajaisiin liittyvät kustannukset.

Toivon, että minuun ollaan yhteydessä

Yhteenveto

Yhteenveto ja kokonaissumma valitsemistasi vaihtoehdoista näytetään tässä. Et ole vielä valinnut mitään, joten yhteenvetoa ei voida esittää.

Määrittelyitä

120

100

95

Toimisto avoinna arkisin klo 9 - 16

Lähettämällä tiedot hyväksyt niiden käsittelyn Salon Hautaustoimisto Oy Saustilan tietosuojaselosteen mukaisesti.