You are here

Vanhukselle, sairaalle

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa
sekä surunvalitteluissa.

  1. Aurinko vaipuu mailleen, pois päivä katoaa, se ikuisuuden helmaan iäksi vajoaa.
  2. Ei kuolema ole arvoitus joka kerran ratkeaa. Se on ihmisen ihana oikeus taipaleensa tehtyään nukahtaa.
  3. Elo mainen kun iltaan raukes oli tyyntä ja rauhaisaa niin. Joku portti vaan hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin.
  4. Elonpäivä jo iltaan ehti, pois painui se verkalleen. Elon kirjan viimeinen lehti näin kääntyi hiljalleen.
  5. Hauras hellä ihmissydän uupui mielin väsynein. Antoi hyvä päivä tietä kantoi kotiin väsyneen.
  6. Helppo on maata päivätyön tehneen, rauha on palkka raatajan parhain.
  7. Hetket ovat kuin laivat, ne lähtevät armottomasti aikanaan. Meidän on oltava kuin satama, tyynesti kaivaten.
  8. Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen. Hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen.
  9. Hiljaa saapui noutaja lauha, hellästi irrotti kahleet maan. Kuljetti sinne, missä on rauha, missä ei tuskaa milloinkaan.
  10. Ikuinen lepo pilvessä, lapsuuden maassa niityllä poutapilvien alla, lähellä kotia. Täältä en enää lähde – ikinä !
  11. Jo lähestyy ilta varjoin pidentyvin, jää päivän kiireet, kaikki on hyvin. Saa yö ja lepo ja rauha syvin.
  12. Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on, vie sinne mun kaihoni pohjaton.
  13. Jää kaunis maa, elo täällä jää, tien yllä tähtönen hohtaa. Ei kuolo olla voi matkanpää, sen portti ikuiseen johtaa.
  14. Kaunis on kuunnella kutsua Luojan, nukkua pois kun jo uupunut on.
  15. Kauan lähetessä kuolemaa ahdistus ja pelko katoaa. Kevyt kulkea on rajan yli, suojeleva putouksen syli. Hän ken taistelutta siihen jää, ehkä eniten hän ymmärtää.
  16. Kotihin mielin, luokse Isän majan ja Isän sydämen, pois kuumeisesta hyörinästä ajan, lepohon tyynehen.
  17. Kumpusi äärellä kuiskaa nyt kuusi : Kuuletko, on elo alkava uusi!
  18. Kun noutaja niittää kypsää viljaa ja korjaa matkaajan väsyneen. Kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.
  19. Kun vanhuus saapui ja voimat uupui ja kaipuu kaikesta hälveni. Sen näki korkein ja käteen tarttui vei kotiin matkasta väsyneen.
  20. Kun loppuvat voimani kerran, uni ylleni valahtaa. Se luona elämän Herran iankaikkisen hengen saa.
  21. Kun taival päättynyt on päällä maan, käyn luokse Jeesuksen riemuun ihanaan. Ei tuska yltää voi, kirkkaana laulu soi, käyn aina, Herrani, kohti sinua.
  22. Kun kerran viimeisen suljen nämä silmäni unista maan, yhä ylemmäs silloinko kuljen, yhä kauemmas nähdäkö saan?
  23. Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa uneen nukahtaa. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö.
  24. Kun suot mun jättää ajan, maisen majan, luokses kanna, luokses Jeesus tulla anna.
  25. Kun nousee purjeet purren ja köydet irrotetaan, käymme ystävä armas surren sua jäämme me kaipaamaan.
  26. Kun joukkomme harmaantunut harvaksi käy, kun polku vie ristin alla, kun silmiimme huomen jo hämärtäy, saa katseemme korkeammalle.
  27. Kätes voimakas turvaksi annan, kun uuvun, nosta ja kanna, ikirauhaan kerran vie.
  28. Luoja kauan valmisti viljaa vuosi vuodelta verkalleen. Nyt enkeli kypsän lyhteen vie elämän Herralleen.
  29. Luoja päättää päivistämme, tietää, tuntee elämämme. Antaa rauhan, levon suo, jokaisen hän kutsuu luo.
  30. Me olemme niin kuin uni ja niin kuin ruoho maan, joka aamulla puhkeaa kukkaan ja ehtoolla korjataan.
  31. Mä katson kuinka tumma laine liittyy valkeaan käyn kerran niitten matkaan unhon virtaan harmajaan ja tuudittaudun tuollepuolen ajan.
  32. Niin hiljaa enkeli kulkua johti elon virran valkeita rantoja kohti.
  33. Näin Taivaan Isä päätti sen sydämen lyönnin viimeisen. Hän kotiin kutsui väsyneen onneen ja rauhaan iäiseen.
  34. Oi jos nukkua saisin kerran kevätkukkien kätköhön, sulosuojahan Suomen armaan alle miettivän männikön.
  35. Olen polkuni päässä, tuhansista erään, ja niitä täynnä on maa. On viileä ilta, eräs päivä on mennyt, on painunut metsien taa.
  36. On päivä päättynyt, on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta ja saapunut rauhan satamaan.
  37. On aika silmät sulkea ja lepoon painaa pää. Herran käsi siunaava sun otsallesi jää.
  38. Ota hänet vastaan, suuri pyhä Jumala, ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta. Ota hänet vastaan rantaan suureen rauhan maan, ota hänet vastaan iloon loppumattomaan.
  39. Pitkä on päivien retki illan himmeyteen. Yksi on autuas hetki kivusta uupuneen: nukkua siintoon illan.
  40. Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta. Mutt´ kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä.
  41. Purjehdus on päättynyt, meri huokaa rantakiviin. Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon. On muuton aika.
  42. Päiväni rientää kohti loppuaan, on ilo maallinen kuin varjo vaan. Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.
  43. Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka laskettu on.
  44. Sain nähdä, kuinka järvi hohtaa purppuraa, ja päivä hiljaa painuu jo taivaanrannan taa. Niin lähellä on alku ja matkan määränpää, vain tuuli ylle vetten hiljaa soimaan jää.
  45. Siellä on polut tasaiset astua, siellä ei silmät voi kyyneliin kastua. Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot, siellä on pehmeät nukkua kehdot.
  46. Siell´ kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.
  47. Sinessä lintu liitää, pilviä tuuli tuo. Kera kaipausten, kiitosten siivin siirrymme Jumalan luo.
  48. Sinun käteesi minä uskon henkeni, sinä, Herra, lunastat minut, sinä uskollinen Jumala.
  49. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkisen käsivarret.
  50. Soi holvistossa sävel hiljainen, on matka päättynyt, on aika jäähyväisten.
  51. Suo lempeä ilta, yö rauhaisa suo, ja tähtien silta yön ylitse luo.
  52. Syystähti, olet sätein kultaisin, sä ajan suuren kellon osoitin. Vuos kallis kadonnut on elämän, vuos kallis sitten viime näkemän. Ma köyhemmäkskö, rikkaammaksko sain? Ei – yhä sama oon ma vain. Kuin ensi kerran lapsonen sun keksi kesken kesän leikkien. Syystähti, miten aika kiirehtää, vain sydämeni ikä samaks jää!
  53. Tosin loppuvat kerran askeleet vaeltajilta, kukin vuorollaan on nukkuva syliin maan. Vaan katso, kaikki he kuitenkin mukana ovat, nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.
  54. Tuon vihreän kentän yli, tuonne tummien puiden siimekseen. Noinko lähellä ne olivatkin, kaiken aikaa ?
  55. Täällä pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.
  56. Tämä varjojen maa jää kauas taa, vihdoin väsynyt sydän levon saa.
  57. Uupunut matkaaja rannalla himmeän maan astui aurinkolaivaan suureen ja valkeaan.
  58. Vaipuisin hiljaa sinnepäin, missä sen pienen vaahteran näin, leikkivän keltaisin lehdin. Sanoisin : ” Nyt minä ehdin. Nyt ole tähti, nyt olen maa, tuulessa saatamme koskettaa.”
  59. Voin aavistella rannan tuolla puolen, miss´ soluu venhe onnen valkamaan.