You are here

Lapselle, nuorelle

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa
sekä surunvalitteluissa.

  1. Ei ollut lapsonen tänne luotu, maailman virtojen vietäviin, vain taivaan lainaksi meille suotu, siksi lähti kotiin taivaisiin.
  2. Eilenhän vasta katselin lasta, haurasta, kasvavaa, näin siivet hennot, näin ensilennot, odotti kaunis maa. Perhonen pieni, valaisit tieni, aina jäät sydämeen. Päivämme kiitää, aika pois liitää, kohtaamme uudelleen.
  3. Hyvä Paimen rakastaa pientä, pientä karitsaa. Kantaa kunnes laskee sen helmaan Isän taivaisen
  4. Jeesus, anna enkeleitä sinne, missä itketään, sinne, missä tukahdutaan kaipaukseen ja ikävään. Jeesus, anna enkeleitä kun mieli on avuton kun on tullut suuri huoli joka liian raskas on.
  5. Jätti jäljen ihanan, kaaren kauniin, loistavan, lensi syliin Jumalan.
  6. Katkesi pienen linnun lento, sävel jää, ja se heläjää.
  7. Kevyt, autuas, pieni aivan, enkeli viaton, joka jälkeen leikkinsä vaivan nukahtanut on.
  8. Kehtolaulun taivaallinen lintu laskeutui päälle lapsen pään. Kantoi kimmeltävään unen maahan lumisulkaisilla siivillään.
  9. Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden, kiitos vuosista jälkeen sen. Sua kaipaan aina, veli kultainen.
  10. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt´ ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy,vaan ihana enkeli vierellä käy.
  11. Niin lähdit, enkeli kultainen luo taivaan omien enkelten.
  12. Nuku, nuku nurmen alla, alla kukkakunnahan, helppo siell´ on lapsen maata, helppo rinnan puhtahan. Päivin siintää taivaan kalvo, kukat maasta kasvattaa, öisin ylläs tähdet valvoo, tuttavasti tuikuttaa.
  13. Nuku tuoksuun kukkien,nuku lauluun lintujen. Nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin.
  14. Perhoseni, hetki lennä, tuulten halki koita mennä. Vaikka etsit tunnelmoita, etsiä tok´ aina koita valon puolta. Pidä huolta ystäväni ettei eksy silmistäsi valon luoma kukkanen, ole päiväperhonen!
  15. Syliin pieni suljettakoon, liehutelkoon häntä hiljaa, unen maahan uinumaan, unettaren syliin suureen. Rakkaallemme linnun siivet lentämähän, liitämähän, tähtiä tavoittamahan.
  16. Sä olit äidin armas, ja isän kukkanen, sä oli Herran lahja, täällä vain hetkisen.
  17. Tuonen lehto, öinen lehto, siell´ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan. Siell´ on lapsen lysti olla, tuonen herran vainioilla kaitsea tuonelan karjaa.
  18. Unten siipisiskon tie iltaruskon maille vie. Sylissään hän pienen kantaa, kaiken kauniin nähdä antaa; pilvilinnat, kukkamaat, leikkilehdot riemukkaat. Kotiin, milloin aamu saa, sisko sinut kuljettaa.
  19. Vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
  20. Äiti, minun täytyy jatkaa , joku kutsuu kulkemaan. Täytyy taittaa taival matkaa vaikken tietä tunnekaan. Siellä, missä korkealla siintää pilvi sulavin, siellä, sinipilven alla - siellä olen minäkin. Älä pelkää, tulen kyllä. Tulen kyllä takaisin, iltatuulen hyväilyssä – siinä olen minäkin.